28. kesäkuuta 2016

OPISKELIJA?


Juuri kuluneen kevään aikana olen miettinyt tulevaisuuttani. Mitä teen ja miksi tulen. Olen opiskellut aiemmin valokuvauspohjalla kuva-artesaaniksi. Tämän jälkeen olen ollut töissä ruokakaupoissa, opiskelin 9 kuukautta nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi, nyt olen opiskellut myös kaksi vuotta insinööriksi. Rehellisesti, en oikein tiedä mitä haluan. Olen kuitenkin melko hyvä työssäni, eihän työ ruokakaupassa ole rehellisesti kovin vaikeaa ja melko harvoin fyysistä. 

Olen alkanut nyt etsimään paikkaa, jolla voisin suorittaa merkonomin tutkinnon. Eli oppisopimus tai omaehtoista opintopaikkaa. Haluaisin saada uuden yrityksen tietysti, uuden työpaikan aloittaessani oppisopimuksella. Olen koko elämäni aikana ollut vain kahdessa yrityksessä töissä. Tuntuu, kuin olisin ihan joku luuseri. Noh, 22-vuotiaalle jo kovin mutkainen tausta. Olen kuluneen kevään aikana käynyt kuudessa työhaastettelussa. Eli touko- ja kesäkuussa. Se on melko paljon, moni ei pysty samaan.

Rehellisesti, työpaikkoja on juuri nyt erittäin vähän. En saa mistään uutta työpaikkaa. Ehkä ne ajattelee, että sillä on jo työpaikka, palkataan joku työtön. Mutta mitäs jos irtisanoisin itseni työttömäksi, enkä saisikaan muuta. Vaihtelua omaan arkeen juuri nyt haetaan. Aikuistuminen ei koskaan ollut niin hienoa, kun viistoistavuotiaana tuli kelattua. Lisäksi tuntuu, että olen jokseenkin nolona päivittäin miehelleni tilanteesta. Hän on hyvin menestyvä työssään ja saa asioita aikaan. Minä taas teen osa-aikaisena töitä 5-20 kertaa kuukaudessa. Useammin lähempänä tuota viittä kertaa kuussa. Eli ei sillä oikein nyt elä. 

Peruskoulun viimeisellä luokalla vain päätin, etten halua lukioon. Mulle riitti se yhdeksän vuotta sitä. Nyt harmittaa, olisin saattanut sillon saada erilaisia käsityksiä, mitä haluan elämässä. Rehellisesti en vieläkään tiedä, mitä haluaisin. Enkä juuri etene mihinkään, sillä paremmasta ei ole tietoa. Odotan vielä sitä omaa menestystarinan alkua..

5 kommenttia:

  1. Hei älä lukiota sure! Se oli upeeta aikaa kyllä, mut ei mullakaan tulevaisuudensuunnitelmat pahemmin selkiytyny :D Ei auta ku miettiä pää puhki mahdollisia aloja ja kattoa mihin tulevaisuus vie. Jos en nyt pääse kouluun, ni ajattelin käyttää välivuoden hyödyks töiden ohella myös jotain kursseja käymällä - niistä saa vähän ideaa että mikä se oma juttu vois olla. Suosittelen kans käymään jollain esim kansalaisopiston kursseilla jos rahatilanne antaa myöten ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii, se on vaan jotenkin vielä nykyään kun työpaikat on vähissä, vaikeaa löytää sitten kun valmistuu johonkin. En koskaan ajatellut, etten pääsisi johonkin studioon tai kuvaamoon töihin. Enkä ole vaan kiinostunut perustamaan omaa yritystä vielä tämän ikäisenä.. kiitos vertaistuesta :)

      Poista
  2. mulla oli ennen, joskus ala-asteella myrkkyä ehdotus, että menisin amikseen, lukio oli siis ainoa oikea vaihtoehto. No, tällähetkellä aloitan syksyllä viimeisen vuoden lähihoitajakoulussa, AMIKSESSA.

    http://more-than-we.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Mä löysin itseni ja urani vasta lähempänä kolmeakymppiä - älä siis turhaan murehdi! Mä kävin tunnollisesti lävitse lukion, kävin tunnollisesti lävitse myös ammattikorkeakoulun ja valmistuin sairaanhoitajaksi. Mä oon aina tiennyt sen, että haluan ehdottomasti työskennellä ihmisten parissa ja auttaa ihmisiä jollain tapaa - tajusin kuitenkin hyvin äkkiä, että sairaanhoito ei ole mun juttuni.

    Mä petin hirveän monen ihmisen odotukset, kun ilmoitin vaihtavani alaa. En edes tiennyt, mitä mä tulisin tekemään elämälläni - ja mulla oli siinä vaiheessa kuitenkin jo elätettävänä lapsikin, joten tein melkoisen leap of faithin.

    Tottakai jouduin välissä tekemään kaikenlaisia hanttihommia tiskin takana seisomisesta myymiseen ja hoiva-alalla tuuraamisiin, mutta vihdoin mä löysin oman juttuni - oon pienestä saakka piirrellyt pohjapiirroksia, talojen julkisivuja, miettinyt erilaisia sisustusratkaisuja... Ja ihan hetken mielijohteesta hain lopulta täysin kokemattomana ja vihreänä kiinteistönvälitysfirmaan töihin. Oli vaan sellainen fiilis, että tämä on mun juttuni. Kahta haastattelua myöhemmin mulla oli kassissa kasa lakikirjoja, kiinteistönvälittäjän käsikirja ja ties kuinka monta pinkkaa monisteita opeteltavaksi, ennen kuin työt alkaisi muutaman viikon kuluttua.

    Ehdottomasti elämäni paras päätös - vaikka kiinteistönvälitys on ihan järjettömän kovaa hommaa ja joutuu tekemään pitkiä päiviä, en vaihtais pois yhtään mitään. :-)

    Se mitä tällä hain takaa on se, että mä pääsin tähän pisteeseen saakka todellakin kiertoteitä pitkin, ja jouduin välillä ottamaan aika uhkarohkeitakin riskejä. Mä kuitenkin seurasin sydäntäni loppuun saakka ja vaikka se ei helppoa ollutkaan, niin ehdottomasti kaiken sen arvoista. Jos mä jonkun neuvon siis antaisin niin sen, että seuraa oman sydämen ääntä ja päädyt lopulta kyllä siihen pisteeseen, johon sun on tarkoituskin päätyä. Sitä varten joutuu ehdottomasti tehdä myös töitä, mutta elämä ohjaa. :-)

    Tsemppiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kokemuksistasi! Mä myös toivoisin sisustamisen, pintamaalauksen, tapetoinnin ja huonekalujen uusimisen olevan osa mun tulevaisuutta. Harkitsin joskus hakua Lahden Muotoiluinstituuttiin.. mutta kiinteistönvälitys ei vielä tunnu mun jutulta. Ehkä sitä varten pitäisi olla vähän kasvaneempi ja kypsempi yleisesti. Sekin on nimenomaan rankkaa hommaa. Itse en koe olevani kunnianhaluinen vain normaali duunari joka haluais tehä 8-16 joka päivä :")

      Poista

Kommentoithan asiallisesti, kiitos kommentista!