6. syyskuuta 2016

TULEVAISUUS

Opiskelin tosiaan kaksi vuotta autopuolella korkeakoulussa ja nyt jäin välivuodelle. Olen paljon kiinostuneempi liiketaloudesta, joten aion vielä vaihtaa tässä vaiheessa alalle joka minua kiinostaa. Olen tehnyt töitä myynnin ja asiakaspalvelun kanssa siitä asti, kun ryhdyin työelämään. En ole päässyt johtaviin asemiin ja haluan päästä kehittämään taitojani ja suorittamaan haasteellisiakin tehtäviä. Haaveissa on päästä seuraamaan iskän jalanjäljissä, joka on myös valmistunut oman aikansa kauppiksesta.


Olen nyt pohtinut paikkaa, missä suorittaa opinnot. Aion hakea jo myös syksyn yhteishaussa, joka starttaa aivan pian! Korkeakoulujen yhteishakuun voi siis osallistua, jos on suorittanut toisen asteen ammatillisen tutkinnon tai lukion. Valmistuin kulttuuripuolen amiksesta 2012. On tässä muutama vuosi ollut välissä jo työelämääkin pelkästään. 

Olen nyt selannut Laurean koulutussuunitelmia ja miettinyt myös Haaga-Heliaa. Myös Metropolialla olisi tarjolla vain kaksivuotinen opetussuunitelma, mutta sijainti ei ole minulle paras mahdollinen. 

Ootteko te opiskellut korkeakouluissa, jos ootte, niin missä? Ja mitä pitäs osata huomioida liiketalouden puolella. En ole itse valmistunut merkonomiksikaan, vaan kaikki oppimani on tullut käytännön työn puolesta. Myöskin AMK:n puolelta tiedän jo, että kirjahankinnat eivät aina ole välttämättömiä, mutta matemaattisten aineiden osaamista korostetaan paljon. Tradenomin tutkinnosta haluaisin tietää lisää jos joku on kuullut juoruja tai kaveri vaikka kävis jossain muussa kuin näissä mainitsemissani kouluissa!

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille :) ~ Katri

6 kommenttia:

  1. Hei! Selasin muutaman postauksen taaksepäin, mutta ei osunut silmään postausta aiheesta. Pahoittelut jos olet jo tätä blogissa avannut! Olet ilmeisesti norjalainen/sukujuuria Norjassa? Jos näin, niin toivoisin ehdottomasti postausta aiheesta. Vielä huipumpaa jos jaksaisit kirjoittaa postauksen norjaksi ;)

    Ja itse postauksen aiheeseen: opiskelen itse Ahvenanmaalla restonomiksi. Olin (positiivisesti) yllättynyt, että opintoihin kuuluu paljon kaupallisia aineita. Jos läpäiset pääsykokeen niin pärjäät varmasti myös koulussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin jotain sinne päin ;) oon miettinyt sitä hetken aikaa että mitä sisältöä haluan julkaista perheestäni. Ja huomasin kyllä että pääsykokeen läpäisy niin sanotusti todistaa sen että pystyy oppimaan lisää. Ainakin insinööriopinnot suju hyvin ja siellä matikka ei ollut helpoimmalla tasolla :)

      Poista
  2. Opiskelen itse tällä hetkellä liiketaloutta toista vuotta, ja erikoistun taloushallinnon puolelle. Itse oon tykännyt kovasti, tuntuu että ollaan opittu paljon! Matemaatiikan osaaminen on aikalailla tärkeätä, kirjanpidossa riittä toki ihan perus laskemisen osaaminen. Meidän koulussa täytyy myös saada tietty määrä opintopisteitä kielistä, itse opiskeln sakaa juuri nyt.

    Kirjanpito saattaa tuottaa hankaluuksia, ja ensimmäisen kurssin jälkeen hyppäsi pari oppilasta pois luokalta. mutta pärjäät mainiosti jos jaksat päntätä sitä! Ilman lukemista on haastavaa pärjätä.

    Suosittelen lämmöllä tradenomin opintoja, voit työskennellä monella alueella.

    Terkuin Harriet
    https://harrietgripenberg.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minkä suuruinen määrä pisteitä tulee saada kielistä? Oon suorittanut 5op saksaa ja 10 tai 15 op englantia. Mutta ilmesesti vain englanti ei riitä. Olen just kiinostunut siitä, että tää ois yleispätevä tulevaisuutta varten ja avais mahdollisuuksia! Mut oon pari vaikeaa kurssia jo selättänyt, voin siis elää toivossa että selviän myös kirjanpidosta!

      Poista
  3. Mä opiskelin Laureassa tietojenkäsittelyn tradenomiksi ja tykkäsin kyllä kovasti. Oli sopivan monipuolinen ja löysin heti oman alan töitä valmistumisen jälkeen. Tällä hetkellä jatkan mun opintoja yliopiston puolella ja musta toivottavasti tulee sitten kauppatieteiden maisteri seuraavaksi. Meillä ei muuten ollut yhtään matikkaa koko amkin aikana ja italian kirjat oli ainoot mitkä täytyi ostaa.

    Noista kieliopinnoista mun on vaikea sanoa mitään, kun opiskelin saksaa ja italiaa enkun ja ruotsin lisäksi. Sen ainakin tiedän, että restonomeilla on pakollinen vieraskieli (ei enkku tai ruotsi), mutta luulen että muilla tätä pakkoa ei ainakaan Laureassa ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei. Tietty näitä opetussuunnitelmia on 2014 laitettu uusiksi, mutta jos täytyisi jotain uutta opiskella niin saksa ja/tai espanja ois mun valinnat. Ne on ainoat mitä olen opiskellut tai mitä on tullut kuultua. Noi eri linjat tai suuntautumiset on mulle vieraita niin en vielä oikeen tiedä, mitä mä just haluaisin loppujen lopulta opiskella.

      Poista

Kommentoithan asiallisesti, kiitos kommentista!