20. lokakuuta 2016

YHTEISHAKU


Oh my, tradenomin pääsykokeet. Olisi opiskeltavaa niin paljon, aineistoina on Europeans Digitisation ja suomenkielinen aihe piti sisällään biojätteen (?) muuttamisen energiaksi. Rehellisesti, aineisto annettiin 2 viikkoa sitten ja vasta eilen tuli kutsut pääsykokeisiin, mitä jos joku lukisi jo tämänkin ajan saamatta kutsua. Nyt aloitin tänään lukemisen, koe on 2.11. 

Voiko näin monta sataa sivua tekstiä oikeasti oppia ulkoa? Aineistoa ei saa ottaa kokeeseen, en ole hetkeen opiskellut enkä oikein tiedä miten saan näin hajanaiset itseään toistavat tekstit mieleeni. Ainakin englanninosuus, jota olen lukenut tänään 4-5 tuntia on niin kuivaa ja tylsää itseään toistavaa tekstiä. Rehellisesti en ymmärrä, onko tekstillä pointtia tai selkeää johdantoa, sillä tuntuu ettei tekstillä ole tarinankulkua.


Eli toisesta ainestosta olen nyt lukenut puolet läpi, kirjoittanut mittavat muistiinpanot samalla-ettei tarvitse lukea uudestaan muuta kuin muistiinpanot. Periaatteessa uskon pärjääväni muistiinpanoilla ja ehkä merkkaamalla yliviivaten tärkeitä kohtia tästä monistenipusta. Toista aineistoa en edes viitsi tulostaa, vaan joudun yrittää keskittymään siihen vain tietokoneella. 

En ole aiemmin tehnyt liiketalouden, tradenomin, pääsykoetta. Millaisia ne ovat olleet, jos olet osallistunut sellaiseen? Sain vain tiedon, että koe kestää kaksi tuntia. En siis oleta, että olisi esseen kirjoitusta tai mitään liian vaikeaa. Kuinka paljon näistä aineistoista on ollut aiemmin tarve osata pääsykokeissa?

7 kommenttia:

  1. Mun mielestä siihen kokeeseen kyllä kuului esseen kirjoitus tai siis tarkemmin tiivistelmä toisesta ennakkomateriaalista. Oiskohan siellä ollut myös monivalintoja, jotka sitten liittyi sitten taas toiseen juttuun? Voi olla, että muistan väärin mutta materiaali pitäisi kyllä osata tosi hyvin ulkoa pikkutarkkoja kohtia myöten. Siitä on kyllä 5v aikaa tai enemmänkin kun olen itte kokeessa ollut ja koulussa ollessanikin olin tietojenkäsittelyn puolella, missä on taas eri koe.

    Tsemppiä kuitenkin hurjasti luku-urakkaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä sain myös kutsun sille puolelle mutten aio mennä kokeeseen. Sinne ei ollutkaan ennakkomateriaalia enää vaan sen materiaalin sai kokeessa vasta.

      Ihmettelen miten 2h pääsykokeisiin saa tungettua matikan, äidinkielen ja englannin.. että kuinka paljon pitää oikeasti osata jos keskimäärin 40min aikaa per alue

      Poista
    2. Joo noista se tikopuolen koe on ehottomasti helpompi kaikin puolin :)

      Poista
  2. Mä oon englanninkielisellä tradenomi-linjalla, joten en tiedä onko teillä ihan samanlainen koe, mutta meidän pääsykoe oli kyllä helppo. Luin materiaalit kerran läpi ja tein samalla muistiinpanoja, joita sit luin vielä ennen koetta. Meillä oli joku 50-70 sivua luettavana... Kokeessa oli monivalintoja, jotain helppoja matikkatehtäviä ja sit piti kirjoittaa lyhyt (n. yhden sivun) essee :-)

    http://olderthanyesterday.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvä, kiitos paljon. Tuntuu että tämmöinen tieto edes millainen koe suunnilleen on auttaisi. Onko essee ollut koneessasi aineistoon viittaava?

      Poista
  3. Mä osallistuin englanninkieliseen kokeeseen TAMKissa viime keväänä, melko helppo oli... Tosin olin kyllä lukenut materiaalin about 500 kertaa ja tehnyt muistiinpanoja ja muuta :D Tsemppiä sulle lukemiseen!! :)

    https://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehdin yhteensä 7 vapaapäivää käyttämään töiden ohella lukemiseen, toivon että saan paikan. Voin kuitenkin hakea siirtoa tutkinto nimikkeellä myös lähteen jos sieltä se asunto ostettais

      Poista

Kommentoithan asiallisesti, kiitos kommentista!