28. marraskuuta 2016

TULEVAISUUS AUKI


Tulokset Ammattikorkeakoulujen syksyn yhteishausta ovat saapuneet. Jäin lähinnä varasijalle paikka 27. Eli toisin sanoen, ellei koko vuosikurssi peru opintoja, en tule paikkaa saamaan. Tämä paikka on vielä kuitenkin kiikun kaakun auki minulle, Lahden Ammattikorkeakoulussa. Mikäli tämän paikan saisin, se tarkoittaisi paikkakunnan vaihdosta ja lujaa luonteenrakennetta suhteeltani, mikäli jätän mieheni työn takia sosiaalisen elämäni taakseni.

Juuri nyt olen toimistotyössä verkkokaupan asiakaspalvelussa, joka päättyy pian. Määrä-aikainen työsuhteeni lähenee päätöstään. Mietin mitä haluan elämältä ja toivon vain löytäväni uutta hommaa. Tämä sopimuskausi päättyy virallisesti joulukuussa, mutta sen jäkeen voin saada satunnaisia vuoroja. Eli jos työnhaku pitkittyy, en ole aivan rahaton välttämättä. Toivon tietenkin saavani mielenkiintoista kokoaikatyötä kaupan- tai liiketalouden alalta.

Haaveilen päästä opiskelemaan mahdollisesti itseni merkonomiksi oppisopimuksessa, mistä saa palkkaa ja josta saisi myös hyvää työkokemusta ja mahdollisesti tulevaisuuden työpaikan. Tietenkin näin 23-vuotiaana voi olla jo hivenen vaikeampaa saada oppisopimuspaikkaa, kun suurimmat yritykset laskevat tietyn määrän paikkoja peruskoulusta valmistuneille nuorille.

5 kommenttia:

  1. Voi että, kyllä kaikki päätyy vielä parhain päin! <3

    VastaaPoista
  2. Uskotaan että kyllä sitä aikanaan hyvää tulee. Itsekkin jäin viime keväänä 3 varasijalle. Harmitti tosiaan. Nyt syksyn haussa paikka aukesi ja muutto edessä.

    www.believemydestiny.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa kun osui kohdallesi! Töissä en ole oikein uskaltanut kertoa, että jos saan koulun niin muutto on 100km päähän ja että työtkin siinä sitten samalla jäis, jos sais ton varasijan.

      Poista
  3. Huh, mä niin samaistun näihin opiskeluajatuksiin! Itsekin jäin ilman opiskelupaikkaa psykalta, ja tein aivan hemmetinmoisen työn sen paikan eteen. Kamalan stressaavaa! :D Niin ja tottakai mieheni muutti sitten 300km päähän opiskelemaan.. :DD Naurattaa ihan kun nää asiat tuntuu menevän niin vaikean kautta, mutta eiköhän kaikki joskus järjesty just niinkun pitää. Siihen luotan ja suosittelen myös sua luottamaan!

    Paljon tsemppiä sulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon tästä tsempistä ja ihanista sanoista! Siis olen niin pettynyt kun eräs työkaverini sitten pääsi vaikka luki vain tiivistelmän aiheista ja iste luin kahta kirjaa nenä niissä kiinni kolmen viikon ajan. Jotenkin ei vaan sit ollut niin mun juttu se pääsykoe, toivottavasti nappaa kevään haussa :)

      Poista

Kommentoithan asiallisesti, kiitos kommentista!