5. joulukuuta 2016

MY TATTOOS PART 2


2015 Tuli hankittua vielä muutama tatuointi lisää myös Zombie Tattooseen siirtyneen Pyryn jälkeä. Ylempi on 3. tatuointini, joka on tatuoitu kylkiluiden päälle ylävatsaan. "Faith Hope Love". Tavallaan tätä tatuointia ehdin harkita muutaman kuukauden ajan ja tykkään sikana siitä, miltä se mun päällä näytti silloin (viisi kiloa sitten). Nykyään voisi vähän yrittää skarpata, että tämäkin näyttäisi hyvältä. Tää on yksi motivaation syy säilyttää nykyinen figuuri, ettei kovalla kivulla hankittu tatuointi mene pilalle.

Tatuoinnin tekoon ei mennyt yli kahta tuntia, sillä se on oikeastaan kokomusta. Tähän mennessä vain yhden kirjaimen kohdalta muste on vähän haalistunut. Luultavasti rintaliivin kaari tai vastaava on sitä saattanut hiertää. Tämän kohdalla ikää tulevana tammi-helmikuuja 2 vuotta ja olen tyytyväinen tatuoinnin säilyvyyteen. Ehkä myöhemmin olen suunitellut jatkavani tatuointia oikeanpuoleiseen kylkeeni.


Viimeisin tatuointi, ensimmäisen osan teimme heinäkuussa 2015 joka oli viivojen teko. Silloin satoi pari viikkoa putkeen ja ajattelin, ettei tatuoinnin hankkiminen kesällä voi olla niin huono idea. No, heti sinä päivänä, kun oli tatuointi aika alkoi aurinko paistaa kuumana taivaalta. Ei muuten loppukesänä saanut nauttia paljusta tai järvestä sitten juurikaan. Viivojen teko vihloi vain selän puolelta viimeisen ruusun lehtien lähestyessä kainaloa.

Kun otin vatsatatuointia Petries Art liikkeessä, jossa Pyry silloin oli töissä, itse liikkeen omistaja otti tatuointia kainaloon. Uskon, että häntä sattui minua enemmän.

Loppujen lopulta pääsin ottamaan varjostukset syyskuussa, noin kaksi kuukautta viivojen jälkeen. Koska kontrasti oli silloin edelleen suuri, ei pitkästä tatuointiajasta ollut haittaa. Tatuointi on parantunut hyvin eikä epätasainen ihonlaatu ole pilannut sen ulkonäköä. Käsivarressani on välillä taipumusta atooppiseen ihottumaan, vain rasvaamalla voin tehdä tatuoinnista paremman näköisen kosteuttamalla ihoa säännöllisesti.

Tuleeko kysymyksiä mieleen tatuointeihini tai niistä syntyneisiin kokemuksiin liittyen lisää?

4 kommenttia:

  1. Vau, tosi hienoja tatuointeja, varsinkin tuo pääkallo :o Itsekin varmaan jonakin päivänä hankin tatuoinnin, saapi nähdä millaisen ja minne!

    sanasokkelossa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Toivottavasti löydät jotain sinua miellyttävää. Itse tykkään tästä käsivarresta ja aika paljon on omaa käsialaa sen suunittelussa !

      Poista
  2. Hienoja tatskoja! Tää oli mielenkiintonen postaus ja jakso lukee alusta loppuun kevyesti :-) Tatuointi juttuja on kiva lukea! Nyt ei kyllä tule mitään kysymystä mieleen, mutta jos tulee niin palaan kysymään!

    http://millatt.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, toivottavasti nämä nyt eivät olleet liian tylsiä tai vähän yksityiskohtia, on vaikea arvioida mikä muita kiinostaa lukea :)

      Poista

Kommentoithan asiallisesti, kiitos kommentista!