8. joulukuuta 2016

PRESENTS FOR HIM

Joulu on antamisen aikaa, mutta miksi tehdä siitä turhan vaikeaa? Omalle kullalle kannattaa hankkia asia, jonka hankkimisesta häm on jo pidempään puhunut. Tai muuten vain tarvittava asia, tai yhteinen juttu voi myös varmasti kelvata lahjaksi suhteen paremmalle puoliskolle.

Miehelle voi esimerkiksi panostaa yhteen hyvään T-Paitaan tai huppariin, joten suosin esimerkiksi Peakin tai Superdryn hupparia. Tuote pysyy vuosia nukattomana ja säilyy pesut hyvässä laadussa. Myös miehelle joka pelaa, voi joulun aikaan hankkia pelin lahjaksi. Syy on yksinkertainen, joulun välipäivinä on myös aikaa pelata eikä se jää käyttämättä. Myös jokin todella hyvä tuoksu omalle miehelle voi olla riittävä hyvän mielen tekijä, vaikka usein hajamielinen yksilö ei sitä käyttäisikään koko elämänsä aikana loppuun. Yksinkertaisuuksissa kannattaa pysyä, sukat ja boxerit ovat kulutustavaraa, joita harva itse lähtee kaupasta lisää hankkimaan. 

Yhteisiä lahjaideoita omalla kohdalla olisi..
.. Finnkinon leffa-lippu setti
.. kartingia joulun välipäivinä
.. viedä hänet syömään
.. Tukholman risteily
.. viikonloppuloma Tallinnassa

9 kommenttia:

  1. Kivoja ideoita. Varsinkin noi "yhteiset lahjat" niinkun leffaliput tai johonkin hienompaan ravintolaan syömään. Mä oon katsellut netistä kaikkia ns "elämyslahjoja", ne on vaan melko kalliita. Tampereella & vissiin muuallakin on sellainen paikka missä pääsee koittamaan sellaista "Huonepakopeliä", eli joku tunti aikaa selvittää joku "mysteeri" ja näin. Netistä löytyy kun kirjottaa way out :D Vaikutti tosi mielenkiintoselta, jännittävältä ja samalla hauskalta. Tätä vois miettiä vaikka kaveriporukalle lahjaksi, koska elämyslahjat on ainakin musta parempia kun vaan joku esine :-) Tai ainakin sellaisille, joilla on jo kaikkea!

    http://millatt.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo noita exitroomeja alkaa olemaan pk seudulla jo todella paljon ja onkin tullut kokeiltua :) ehkä paras lahja hänelle on keskittää aikaa yhteisiin hetkiin joulun vapaapäivinä.

      Poista
  2. Ihania ideoita! ♥

    http://jasukuvaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Mä tykkään kyllä ihan hirmuisesti tästä sun lahjaideapostauksestasi! :) Tosi toimivia ideoita, etenkin nuo yhteiset - kelpaisi! Mä ostin Charlesille viime jouluksi päiväreissun Tallinnaan - raukka ei ikinä ollut käynyt, joten pitihän se. Tänä jouluna on vähän hotsittanut lähteä varaamaan jotakin toista viikonloppureissua, ollaan puhuttu paljon esimerkiksi Irlannista ja Orkneyn saarista, mutta katsotaan nyt. Parit perusteepparit varmaan tulee hommattua, ja muuten aika tavallisia lahjoja - katsoo nyt sitten, mitä yllätysmomenttia vielä keksii! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tuloni olisivat sitä mitä tarvitsisin elääkseni voisin harkita matkaa ulkomaille oikeasti. Pitkä viikonloppu lontoossa kiinostaisi varmasti molempia ja tulisi vierailtua erilaisissa moottorinäyttelyissä.. koitin kyllä ehdotella Auto del Salon 2017 hänelle mutta sinne asti ei oikein onnistu suunitella.

      Poista
  4. Superdry on mun miehekkeen yksi vakkarimerkeistä, juurikin siksi etteivät ne nukkaannu+ ne pysyvät hyvässä ryhdissä ja ovat laadukkaita! :) Tässä oli oikeesti todella hyviä vinkkejä! <3 Pitäisi varmaan perehtyä tarkemmin noihin kaikkiin tekemislahjoihin (?) Onkohan toi ees sana :D

    http://anskisss.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Superdry on ainoa vaatemerkki missä mulla on semmonen kuume mikä nyt on monilla kavereilla esimerkiksi adidaksen vaatteissa. Ostin tänään Griffinin poistomyynneistä 3 paitaa 75 eurolla.. :)

      Poista
  5. Kivoja vinkkejä, onneksi meillä oli sellainen diili miehen kanssa että ostetaan joku juttu mitä itsehaluaa.Jotenminä sain haluamani takin jahän pelin sekä työkalupakin. Ehkä hiukan tylsä järjestely mutta toimiva:)

    https://harrietgripenberg.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Kivoja lahjaideoita! Itsellä ei tänä vuonna ole lahjaongelmia ja yleensäkin oon yrittänyt antaa aina mahdollisimman hyödyllisiä ja tarpeellisia lahjoja, joita saaja varmasti käyttää :)

    http://fiiaelina.blogspot.com.au/

    VastaaPoista

Kommentoithan asiallisesti, kiitos kommentista!