19. toukokuuta 2017

CHILIEN KUULUMISET


Chilit on kasvanut todella kovaa vauhtia kun vain vauhtiin pääsivät. Alunperin meillä oli yhteensä 8 ruukkua, joissa jokaisessa kasvoi 3 taimea. Perkasimme taimenet omiin ruukkuihin, osa sai uudet sinkkiämpärit ja osa jäi pikkusiin. Siirron jälkeen ne vähän nuukahtelivat, mutta virkosivat päivän päästä.
Istutimme chilit maaliskuun ensimmäisen ja toisen viikon vaiheessa. Pohjana toimii normaali Biolan musta multa. Hankimme myös lannoitteeksi chileille veteen sekoitettavan Kekkilän kastelulannoitteen. Chiliforumeilla harrastajat suosivat myös led-lamppuja ja tiettyjä ravinteita kasvattamista varten. Me vedetään ihan luomuna luonnonvalolla keittiön ja parvekkeen ikkunan edessä.


Ylemmässä kuvassa chilit kuvattuna 24.4. eli noin kolme viikkoa sitten. Edellisestä postauksesta näet missä vaiheessa chilit ovat viimeksi olleet. Kasvu aloituksesta jo tähän on ollut melko suurta. Tietenkin ruukkuihin siirto on hidastanut kasvua hetkellisesti, mutta suurin osa lajikkeista on päässyt kasvussa vauhtiin.


Tästä kuvasta näet missä chilit on nyt! Kuva otettu viime perjantaina 12.5. Aji Cristal on kasvanut lajikkeista parhaiten. Toinen vauhtiin päässyt laji on Lemon Drop. Nämä ovat ilmeisesti vähemmän tulisia jonka vuoksi ne kasvavat reippaammin. Esimerkiksi Herbertpur on kasvanut myös korkeutta, mutta on vielä erittäin kapea. Naga Morich on kasvanut leveyttä, mutta ei ollenkaan korkeutta. 


Chilejä on tulossa nyt paljon, toivomme suurta satoa. Näitä voi sitten viedä sukulaisille ja työpaikalle maisteltavaksi. Talven tullen jää monta tyhjää ruukkua, ellei innostuta ostamaan led-valoa muutamalle. Tietenkin se alkaa jo näkyä sähkölaskussa. Nytkin on turhan vaikeata muistaa kastella näitä säänöllisesti 3-6 päivän välein, en ole mikään etevin tässä hommassa, mutta kaikki multajutut jäi minulle ja mies vaih ihastelee satoa. Toiveena olisi, että pian chilit olisivat täysimittaisia ja rupeisivat kukkimaan. Tämän jälkeen on odotettavissa satoa. Chilin tulisuuteen pystyy kuulemma itse myös vaikuttamaan sen myötä, miten punaseksi antaa chilin kypsyä taimessa.
Oletko itse kasvattanut chilejä? Löytyisikö sinulla muita vinkkejä omavaraisuuteen tai itseviljelyyn? Aion vielä keittiöön kasvattaa pari salaattia ja yrttiä kesän läpi kasvamaan kun valoa riittää, jotta ei aina tarvitse ostaa uutta puskaa kotiin kun ryhtyy laittamaan ruokaa.

6 kommenttia:

  1. Onpa sulla paljon kasvatettavaa! Mä oon halunnut jo pidempään kanssa alkaa kasvattaa jotain yrttejä, mut en ole vaan saanut aikaiseksi. Lisäksi ongelmaksi on koitunut se, ettei mulla oikein olisi niille tilaa. Tosin mulla on kyllä asunnossa todella iso ikkuna, joten periaatteessa sen alla olevalle ikkunalaudalle voisi laittaa kaikkea kasvamaan, jos muille jutuille löytyisi säilytystilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa harkita, ainakin kaksi erilaista salaattia ja basilikan haluan keittiöön kesäksi että olisi vakkarit aina saatavilla :)

      Poista
  2. Tosi kauniita kuvia! Olisi kiva kasvattaa itse tuollaisia yrttejä, mitä voi lopulta syödä ja käyttää ruuanvalmistukseen. Siitä tulisi varmasti ylpeä olo, kun käyttää itsekasvattamiaan tuotteita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii ja enemmänkin se olisi vaan helpompaa sekä halvempaa jos kesän kasvattaa salaattia ikkunan edessä kun ostaa 1-3 valmiiksi kasvanutta ruukkua ja pistää multaan jatkamaan kasvua :D

      Poista
  3. Uudellenistuttaessa kannattaa laitta aina pariksi päiväksi varjoon, koska juuret aina kärsivät enemmän tai vähemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Tämän ensimmäisen sadon jälkeen on varmasti viisaampi jo monessa asiassa. Sieltä on onneksi jo ensimmäiset chilit alkaneet kasvaa!

      Poista

Kommentoithan asiallisesti, kiitos kommentista!